10/01/2014

KEITTIÖ ENNEN JA JÄLKEEN MAALAUKSEN...




Vihdoin on muutto suoritettu ja uuteen kotiin päästy kunnialla!
Hommat on kovinkin kesken vielä mutta keittiö saatiin valmiiksi ja se oli se ainoa tavoite!
Kolme viikonloppua oli aikaa remontoida ja kahtena iltana kävin niiden lisäksi maalaamassa ovet kertaalleen.
Kalustemaali kuivuu sen verran hitaasti mutta onneksi oli olohuoneesta hyvät tellingit ja tilaa
maalata!

Lähtökohta





Ja maalauksen jälkeen...




Kaappien ovet irroitettiin maalausta varten ja tietty vetimet. Projekti aloitettiin pesemällä
pinnat maalarinpesulla. Pohjalle telattiin Otex tartuntapohjamaali. Otexin kuivumisen jälkeen
pieni ja kevyt hionta 280 hiomapaperilla ja jälleen maalarinpesua...
Varsinaisena maalina käytin Teknoksen Futura kalustemaalia ja sen telasin hyvin pienellä ja sileällä
telalla, kaikki pinnat kahteen kertaan. Ihmeellistä kyllä, usko ei loppunut kertaakaan tätä tehdessä.
Olin varsin hyvin perehtynyt ja selvittänyt menetelmiä ja se kieltämättä kannatti.
Varsinaisen lopputuloksen näki parhaiten kuitenkin vasta sitten kun ovet ruuvattiin takaisin paikoilleen ja vetimet laitettiin.


Suurin muutos keittiön ulkonäköön taisi tulla kuitenkin lattian maalauksesta!
Lattiassa oli varsin hyväkuntoinen parketti. Parketti oli lakattu jossain vaiheessa uudelleen eikä
se irronnut vaikka kuinka yritettiin hioa! Lopulta luovutimme hionnan suhteen ja laitoimme tähänkin
pokkana Otexin pohjalle...aika näyttää miten käy! Otexin jälkeen samainen hionta kuin
ovissa ja pintaan sitten Tekhoksen Teknofloor lattiamaali, liuotepohjaisena!
Kaksi kertaa maalasin ja hyvä tuli, jollei erinomainen!
Se huomattiin parketin maalauksessa että tuo Otex ja sen jälkeinen hionta saa aikaan
huomattavasti sileämmän pinnan lattiaan kuin parketin hionta ja sen päälle maalaus lattiamaalilla.
Tosin tämä on vain meidän mielipide ja kokeilun kautta todettu, käytäntö ja kestävyys nähdään sitten
ajan kanssa.




 Lattian ja ovien maalauksen jälkeen keittiön tiiliseinäkin nousi ihan uuteen kukoistukseen!
Luojan kiitos en alkanut sitä ensimmäisenä peittämään laastilla, kuten jossain vaiheessa mielessä käväisi!! Yhdellä seinustalla oleva putkien suojakotelo ja sen viereen yhdistetty hyllykkö 
saivat kuitenkin pintaansa maalia ja tausta uuden tapetin. Mitä ilmeisimmin hylly on Ikean Billy-sarjaa ja täytyykin käydä katsomassa josko siihen saisi oven...





Olen niin " in love" tähän tiiliseinään että sitä on vaikea sanoiksi pukea! Toivottavasti kuvat
puhuvat puolestaan! Se tuo juuri sopivasti lämpöä ja tunnelmaa keittiöön!
Tässäpä tämä, mitä nyt on keittiöön tehty. Vielä pitäisi löytää täydellinen valaisin pöydän päälle,
maalata ikkunan puitteet, valaa betonitaso, vaihtaa uusi induktiotaso ja löytää kirppispöydälle ja kahdelle tuolille muutama kaveri! Homma jatkuu kunhan on sen aika...

Lopuksi laskeskelin hintaa tälle remontille ja kyllä se jää siihen 200 euroon, sekin taitaa olla 
hieman yläkanttiin laskettu! Aika edullisesti iso muutos ulkonäköön mutta työtuntejahan
ei lasketa ; ) Ja hinta tietty nousee uuden tason myötä...


Mitäs mieltä olette? Olisi kiva kuulla mielipiteitä...



-Tiina-

11 kommenttia:

  1. Hieno muutos! Kiva ja raikastunut lopputulos ja nyt tosiaan tiilet pääsevät hyvin esille. Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ; ) Raikastunut on todellakin oikea sana kuvaamaan muutosta!

      Poista
  2. Onpa todella hieno muutos! Upealta näyttää!

    Onko teillä muita remontteja tulossa?

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rose! Kyllä on remonttii tiedossa...kaikki huoneet laitetaan kuntoon vähitellen! 3 lastenhuonetta, 1 mh, olohuone, eteistä jne. Loputtomiin tiedossa hommia, mutta mä rakastan tätä puuhaa!

      Poista
    2. Itsellä sama projekti menossa, uskaltaisin ehkä sanoa, että voiton puolella jo :) Reilu kuukausi on asuttu uudessa kodissamme ja pikkuhiljaa se alkaa tuntua kodilta! On ihanaa nähdä miten tilat muuttuvat, kun ne remontoidaan!

      Tsemppiä remontteihin!
      Rose

      Poista
    3. Meillä tulee perjantaina eka viikko uudessa kodissa! Onneksi olen vapaapäivillä tämän viikon, tämä tavaroiden purku on niin hidasta hommaa. Remontti jatkuu taas kunhan pahvilaatikot saadaan pois. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan aina välillä...

      Poista
  3. Ihan ensin; onnea uuteen kotiin!! ♥
    Tuossa kun luin muutaman postin taakse päin ennen uusinta, niin aattelin just tiiliseinän kohdalla huikata, että oota niin kauan kuin saat valkoiset maalaukset hoidettua, seinän ilme muuttuu taatusti samalla. Ja niinpä. Tosi upea kokonaisuus juuri nyt!!

    Hyvin muistan vielä nuo remppa-ajat, fiiliksessä mukana. Tsemppiä, ihana tulee ♥

    VastaaPoista
  4. Ihan älyttömän hieno tuli *ja tähän aplodit* ! Mielettömän työn olet kyllä tehnyt.
    Ja tiili ja valkoinen näyttää yhdesssä todella hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anana! Tähän se homma on sitten tyssännytkin ; ) Arkena kun ai paljoa iltaisin jaksa maalailla ;) Viikon päästä pitäisi aloittaa olohuoneen lattian maalaus......ja ja ja ja

      Poista
  5. Niin paljon raikastui keittiö että.
    Ihana toi tiiliseinä, elä ikinä koskaan milloinkaan käsittele sitä mitenkään. On niin upea!

    Ja onnea uuteen kotiin!
    Näin mä nopeesti ymmärsin. Ü

    VastaaPoista

ILOINEN KOMMENTISTASI!