3/26/2014

LAPSIPERHE LASKETTELEE- VALMISTAUTUMISTA REISSUUN...





Kaksi päivää reissuun lähtöön ja muutama neiti vielä kuumeessa kotosalla. Onneksi viimeisiä viedään ja toivoa on että ehtivät parantua. Perjantaina olis tarkoitus suunnata nokka kohti Kuusamoa ja nautiskella ensi viikko lumisista rinteistä. Tänä talvena on laskettelut jääneet kokonaan vähäisen lumen vuoksi ja tästä johtuen
lomareissu tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Meidän perhe tekee vähintään yhden reissun vuodessa laskettelupaikkaan ja tähän asti se on ollut Ruka! Täältä Espoosta kun lähtee hurruttelemaan, on Kuusamo lähin "iso" paikka ja meidän perheen taitotasoon juuri sopivat mäet. Mökki vuokrataan Lomarenkaan kautta ja mistä milloinkin. Tämä reissu suuntautuu samaan mökkiin kuin viime vuonna, lähelle Vuosselin rinteitä, paritaloon ja ystäväperhe seinän takana. Suurin osa perheestämme lautailee, vain nuorin vetää vielä suksilla, ja siitä johtuen keväthanget houkuttelevat pehmeine rinteineen. Päivät vietetään rinteessä, muutamana välipäivänä tehdään retkiä kivoihin makkaranpaisto-paikkoihin sekä käydään hiihtelemässä. Illat istuskellaan takkatulen loimussa, paistellaan makkaraa ja vaahtokarkkeja, saunotaan kera lumihankeen juoksemisen. 

Kun 5-henkinen perhe lähtee laskettelemaan, saa pakkaustaidot todellakin harjoitusta. Meidän perheessä on selvä jako, äiti pakkaa kassit ja tavarat, isäntä lastaa auton. Iso suksiboxi pelastaa paljon mutta hukkatilaa ei hirveesti autoon kyllä jää. Tänä vuonna ei koiruus pääse mukaan kun valittiin vuosi sitten "ei lemmikeille" mökki joten se ei ole ongelma. Seuraavalle reissulle sitten mietitään hänellekin oma paikka. Tavarat pakataan näppärästi isoihin ikean sinisiin kasseihin, olkoon trendikästä tai ei, helppoa kylläkin ja kassit ovat todella kestäviä. Ainoastaan sisävaatteet menevät laukkuihin. Mitä matkaan sitten lähteekään...

-5 lumilautaa ( 167cm ja 90cm väliltä )
-kahdet laskettelusukset ( kahdelle nuorimmalle )
-neljät lautakengät
-kahdet laskettelumonot
-kahdet murtsikkasukset
-kahdet monot
-5 näppärästi pakattavaa kypärää ;)
-petivaatteet ja pyyhkeet viidelle
-kaikille lasketteluvaatteet
-hieman kevyemmät ulkiluvaatteet
-sisävaatteet kaikille
-kaikki pesutarvikkeet, lääkkeet yms.

Matkalle tietty tarvitaan rekvisiittaa jokaiselle tytölle, yleensä oma repullinen kaikilla. Kirjoja, piirrustusvälineet sekä hyvää musaa! Isukki ajaa ja äiti neuloo etupenkillä. Yleisesti ottaen ensimmäinen "onko vielä pitkä matka" tulee ennen kun on päästy Kehä III:lle.....Onneksi yövytään Kuopiossa välillä, ei ole niin tuskaista. Ei ole kerta eka eikä toka kun jonkun sukat tai pikkarit on jääny kotiin, niitä sitten haetaan kaupasta matkalta ;) Näin se vaan menee....Pakkaamiseen menee aikansa eikä se sittenkään ole aina täydellistä.




Kaikki tämä pähkäily ja pakkaushössötys helpottaa heti lauantaina kun avaa mökin oven! Sielu lepää kauniissa maisemissa ja kroppa pääsee tosihommiin rinteessä. Megakivaa, sanon minä! Toivotaan aurinkoisia päiviä sekä tänne että sinne!



-Tiina-



3/21/2014

ANNON NAMI NAMIA JA HELMILILJOJA...








Täällä ollaan taas kevätfiiliksissä! Muutamia säteitä aurinkoa ja johan lähtee. Aurinko ja keltainen väri
kuuluvat yhteen ja pakko oli hyödyntää Kodin1:sen 30% alennuslappu ja käydä ostoksilla. Kaksi kaitaliinaa
Nami Nami kuosilla sekä pari valkoista helmililjaa. Ihanaa!

Kaitaliinat ovat kovinkin ihania muttei kovin käytännöllisiä meidän perheessä! Jos et ole vahtimassa jää liina pöydälle välipalan ajaksi ja kas kummaa, kaakao muodostaa mitä ihmeellisempiä kuvioita ;) Tosin voihan
mukin muodostaman renkaan kuvitella vaikka jonkinlaisena graafisena kuviona!?

Mikä parasta, nyt on perjantai ja vapaat edessä! Enään viikko lomaan ja aamulla ei tarvitse herätä!



-Tiina-

3/20/2014

MAALIIN DIPATTU PÄREKORI...






Kierrätyskeskuksesta on tullut mulle pieni yllätyksien aarreaitta. En mä koskaan varsinaisesti sieltä mitään hae, mutta harvoin lähden sieltä tyhjin käsin kotiin! Se on taas eri asia onko siinä mitään järkee mutta halvalla siellä joskus tekee mielenkiintoisia löytöjä. Varsinkin tällainen tyyppi joka tykkää tuunailla....

Toissa viikolla tarttui mukaan harvinaisen siisti pärekori. Alunperin ostin sen koiruuden kamojen säilytystä varten, tosin oli siihen tarkoitukseen turhan herkullinen Tyynelle. Lopulta kori päätyi huonekuusen pesäksi ja jouluinen paketointi ruukkun ympäriltä sai väistyä. Pinterestissä näin hauskan kuvan jossa pärekori oli dipattu maaliin ja päätin tehdä köyhän miehen version. Jaa miksikö köyhän? Maalin sävytys on mielestäni aivan liian kallista ja ylipäätään maalit muutenkin. Varastotilaa vähän joten pieni määrä maalia riittäisi....Pääduin siis pienimpään maalipurkkiin jossa oli sopiva keltainen sävy valmiina, Helmi kalustemaali puolihimmeä ja kustannus 8,5 euroa. Maalista ei kulunut kuin murto-osa joten keltaista voi vielä eksyä johonkin muuhun paikkaan. Dippaaminen olisi vaatinut useamman litran maalia ja nyt mentiin ihan pensselitekniikalla sutien.
Ihan ok, ja jos ei muuta niin piristävä piste olkkarin nurkassa. Näyttää kuin huonekuusikin olisi virkistynyt!


Keltaisen vallankumous selvästikin tulossa! Tehoaa väri sinuun mitenkään?



-Tiina-

3/15/2014

TALVI YLLÄTTI TAAS...





Hassua mutta totta! Viime viikon kevätfiilis katosi viime yön aikana kummasti tai viimeistään aamulla
kun avasi verhot! Ulkona oli varsinainen "winter wonderland". Kuukausi sitten olisin hihkunut onnesta......
mutta nyt?! Nyt olen jo luovuttanut tämän talven suhteen ja koko talven lataus olis tarkoitus purkaa tulevalla Rukan reissulla. Nyt olin jo menossa haravoimaan pihaa, suunnittelin istutuspaikkoja ja kukkasysteemejä.
Tosin eihän tätä sohjoa ole kovin paljoo nähty. Tytöt tekivät talven ensimmäisen ja mitä ilmeisimmin myös viimeisen lumiukon takapihalle ja Tyyne pomppi innoissaan mukana. Enää on puolet aamuisesta jäljellä mutta näyttää kuitenkin pakastavan......


Tahtoo aikaisen kevään takaisin!!!! 



-Tiina-

3/12/2014

KEVÄISTÄ KUKKAHULLUUTTA....









Ihana kevätaurinko hellii tänään lämmöllään ja pienoisesti tulee tarve päästä haravoimaan. Ainoastaan niskan
tämänhetkinen huono kunto estää minua....Järjestellään siis leppoisasti kotona kukkasia, jotka odottavat uutta multaa. Onnekseni lähikaupasta voi napata kimpun ruusuja mukaansa ja naistenpäivän tulppaanitkin ovat parhaassa loisteessaan. Pari uutta viherkasvia pääsi uudelle pöydälle betoniruukuissaan ja jotain kuparista huutavat kaverikseen....

Ajatus pakkasista ja lumisateista tuntuu kovinkin kaukaiselta ja kevätfiilis on jo niin hyvällä mallilla etten niitä kaipaakaan. Viikon laskettelureissu on vielä edessä ja silloin saa tehdä tämän talven ainoat laskut. Reissua odotellessa yritän virkistää kuihtuneita viherkasveja ja naatiskelen leikkokukista!

Tulppaanit ja ruusut ovat suosikkejani! Mikäs sinun ykköskukkasi on?



-Tiina-

3/10/2014

KOIRAN ELÄMÄÄ...







Onhan tää pikkuruinen uusi perheenjäsen aikas ihana tyyppi! Nyt ollaan kolmisen viikkoa tutusteltu toisiimme
ja vähitellen alkaa jo sujumaan. Kovasti viihdytään sylissä, rakastetaan rapsutuksia ja istuakin osataan jo käskystä, ainakin silloin kun huvittaa! Päivällä kulutan aikaani kodinhoitohuoneessa kera kaikkien mahdollisten lelujen eikä tuhoja ole vielä syntynyt. Tiedän kyllä että niidenkin aika vielä tulee, kunhan hampaat rupee vaihtumaan. Tytöt ulkoiluttaa koulun jälkeen ja illalla sitten isommat. Toi ulkoilu ei niin siistii vielä ole, mutta viikonloppuna käytiin jo koko perheen voimin metsälenkillä. Innolla jo odotankin kunnon lenkkejä kunhan hihnassa kulkeminen rupee sujuun. Tämän iltainen vesisade oli kamalaa ja neiti löi jarrut päälle heti ;)

Ihana iloinen vesseli, jääräpääkin hieman. Mutta luulen että hissukseen hyvä tulee!
Se on Moro!




-Tiina-

3/08/2014

PERJANTAIN HERÄTEOSTOS KIERRÄTYSKESKUKSESTA...










Perjantain kunniaksi pääsin hieman aiemmin töistä ja Turuntiellä hurrutellessani tuli mieleen Nihtisillassa
avattu uusi kierrätyskeskus. Oli siis ihan pakko käydä kurkkaan paikka. No, ei kovin kummonen, iso 
tila ja ehkä juuri siksi näytti hieman tyhjältä. Koskaan en ole kuitenkaan lähtenyt kierrätyskeskuksesta tyhjin käsin kotiin, enkä lähtenyt nytkään!

Siellähän se kökötti, yksin käytävän kupeessa ja toi niin mummolan mieleen! En itseasiassa tiedä miltä vuosikymmeneltä pöytä on, jos jollain tarkempaa tietoa niin kertokaahan ihmeessä! Muistelen että mummolassa tuollainen oli vanhan putkitelkkarin alla ja lehtitelineessä taisi olla vanha puhelinluettelo....
En kyllä olisi heti uskonut että kotiini joskus tällaisen yksilön raahaan.

Nyt on sen verran mustavalkoinen kausi käynnissä että jotain lämmintä puun sävyä saa tullakin sekaan. Olisiko tämän sävy nyt joku teak tai vastaava, tiedä häntä mutta mä olen niin lööve tähän pöytään. Nyt tartteen alkaan metsästämään jotain kivaa vanhaa pöytälamppua kaveriksi....

Äärimmäisen siistissä kunnossa oli yksilö, ei tahroja eikä kummoisempia naarmuja. Köyhdyin tästä ostoksesta vaivaiset viisi euroa joten eipä tuo vararikkoon vie vaikkei silmää olisikaan miellyttänyt.


Mitäs pidätte? Huti vai hyväksyntä?



-Tiina-